10. huhtikuuta 2012

Suvun kattava ruokapöytä

Pääsiäispyhät on sitten vietetty, ja pitkältä tuntuikin tuo neljän päivän vapaa. Kunnon loma.

Ruokailuhuonekin saatiin viikonloppuna valmiiksi, ja uusi ruokapöytä tuli testattua sukulaisten ja ystävien toimesta. Perjantaina siihen tehtiin kattaus seitsemälletoista nuorimmaisen synttärijuhliin, ja hyvin mahtuivat kaikki syömään.













Pöytä on Ikean mustanruskea Stornäs, joka pisimmillään, kahden jatkopalan kanssa on 293 cm. Normaalisti se on meillä 247 cm pitkänä. Ruokapöydän tuolit olisi vielä tarkoitus uusia. Haaveissa olisi Hay:n J110 tuolit, korkeaselkänojaiset, mutta kevyen oloiset. Vaihtoehto olisi myös hankkia kirpparilta erilaisia pinnatuoleja tai vastaavia, ja maalata ne valkoisiksi. 



Hay J110


Lauantaina saimme myös valaisimet paikoilleen. Tässä pöytä 247 cm pituisena, ja kattaus kahdeksalle. Myös pöytäliinat ovat nyt liian lyhyitä, kun entisen ruokapöydän pituus oli 180 cm. Ajattelin tehdä vanhoista pöytäliinoista uusia leikkelemällä ne sopivan pituisiksi paloiksi ja ompelemalla sitten yhteen yhdistellen erilaisia kuoseja.

Kuvissa näkyvä kanaliina on tyttären tekemä. Siinä erivärisistä kankaista leikatut kuviot on kiinnitetty liinaan kaksipuoleisella liimakankaalla ja ympäröity kultaisella tekstiilivärillä.












Ulkonakin lumikellot ja narsissit urheasti nostavat päätään kukkapenkisssä hangen keskeltä. Lumi on vähentynyt jo näiden kuvien ottamisenkin jälkeen, joten kyllä se kevät sieltä tulee...















Mukavaa viikkoa!

Toivottelee



Ei kommentteja: